KAUPUNGIN HISTORIAA PÄTKITTÄIN: UUDELLEEN PERUSTAMISESTA UNIONIN AIKAAN (1624 - 1814)
Kuvat: Eri internettilähteet sekä kirjoittajan oma kotiarkisto
 |
| Christianian vanhin asemakaavakartta vuodelta 1648. Vasemmalla etelässä/kollisessa on Akerhusin linnoitus vastapäätä Oslonvuonoa. (Public domain) |
Vuodet 1624 - 1814 merkitsivät ratkaisevaa muutosta ja murrosta kaupungin historiassa. Keskiaikainen Oslo oli tuhoutunut miltei täysin suurpalossa, minkä jälkeen kaupunkia alettiin rakentaa uudelleen vuonna 1624. Se kehittyi 190 vuoden kuluessa hallinnolliseksi ja kaupalliseksi keskukseksi osana tuon aikaista Tanskaa. Aikakausi päättyi vuonna 1814, jolloin Norja irtautui Tanskasta ja siirtyi unionissa Ruotsin alaisuuteen. Unioni mullisti maan poliittista asemaa, ja sitä pidetään alkuna kansalliselle identiteetille.
SUURPALO JA CHRISTIANIAN PERUSTAMINEN
Käännekohta historiassa oli vuosi 1624. Keskiajasta asti Itä-Norjan pääpaikkana ja hallinnollis-kaupallisena keskuksena ollut vanha Oslo tuhoutui valtavassa tulipalossa käytännöllisesti katsoen kokonaan. Tuli tuhosi aikaisemman infrastruktuurin säilyttäen vain jokusen syrjemmässä olevan rakennuksen. Asuinrakennukset, kirkot, varastot ja hallintorakennukset paloivat maan tasalle. Seurasi taloudellinen ja sosiaalinen romahdus. Tanska-Norjan kuningas Kristian IV (1577 - 1648) hyödynsi tilannetta siirtämällä kaupungin hallinnon keskiaikaisen linnoituksen Akerhusin suojelukseen. Kaupunki nimettiin Christianiaksi perustajansa nimen mukaan
Kuninkaan toimesta tapahtunut siirto oli sekä strategisesti että poliittisesti järkevää. Hänen määräämänsä muutokset olivat tietoista reaalipolitiikkaa. Linnoitus mahdollisti paremman puolustuksen samalla, kun kaupungille laaditut asetukset ja uusi hallintorakenne vahvistivat valtiaan absoluutiksi muuttunutta valtaa. Christiania rakennettiin suoraviivaisen ruutukaavan mukaan, jolloin sitä oli helpompi puolustaa linnoituksesta käsin, ja se sai rajoitetut porvarioikeudet, joita säädeltiin tarkoin kuninkaallisilla määräyksillä. Linnoituksen kupeelle syntyi nopeasti asuinkortteleita, jonne myös kaupungin raha- ja osa hallinto-organisaatioista siirtyi. Myöhemmin aluetta kutsuttiin Kvadratureniksi, jonka niminen kaupunginalue on nykyään. Ruutukaava oli samalla symbolinen osoitus hallitsijan määrätietoisesta vallasta. Viime kädessä puolustuslinnoituksen ja hallinnon keskuksen yhdistäminen lisäsi kuninkaan otetta Norjaan.
 |
| Christianian (Kvadraturen) asemakaava vuonna 1650. (Public domain) |
Kaupunki pysyi pitkään hyvin pienenä. Väkiluku kasvoi verkkaalleen, ja koska tarkkoja tilastoja ei ole olemassa, voimme antaa vain summittaisia ja jonkin suuntaisia lukuja asukkaiden määrästä. Perustamisvuonna asukkaita lienee ollut noin 3 000. Kaupunkiin muutti muualta väkeä palon jälkeen. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua asukasluku lienee kasvanut noin 5 000 henkilöön kaupankäynnin lisääntyessä ja käsityöläisten muuttaessa kaupunkiin. Rutto verotti osansa. Tautiepidemia koetteli kaupunkia vuosina 1654 ja 1681, ja sen seurauksena kuoli paljon ihmisiä. Kun vuonna 1654 Christianiassa lienee asunut 4 000 - 5 000 ihmistä, kuolleiden osuuden on oletettu olleen 20 - 40 % väestöstä. Tämä tarkoittaa sitä, että 1 200 - 2 000 olisi kuollut tautiin. Parikymmentä vuotta myöhemmin vuonna 1681 väkiluvun on arvioitu olleen 6 000 - 7 000, joista 20 - 30 % olisi menehtynyt ruttoon. Kuolleita olisi ollut 1 200 - 2 100.
Vuoteen 1670 mennessä väkiluvun arvellaan kasvaneen 6 000 - 7 000:een, mutta kulkutaudit vaikuttivat edelleen väestönkasvuun. Vuonna 1700 asukasmäärä lienee ollut 8 000 - 9 000 ja kasvu oli vakaata. Sodat eivät niinkään verottaneet asukkaita, jos hyökkäys ei kohdistunut suoraan kaupunkia kohtaan. Miehet olivat velvoitettu maksamaan erillistä veroa välttääkseen sotapalveluksen. Muutosta asukaslukkuun ei näyttäisi juurikaan olleen vuosikymmenen puoliväliin mennessä. Yhtenä syynä väkiluvun olemattomaan kasvuun olivat toistuvat tautiepidemiat, edellisestä vuosidasta poiketen ihmisiä kuoli 1700-luvulla lähinnä isorokkoon. Toki myös lapsikuolleisuus vaikutti asiaan.
 |
| Kuningas Kristian IV perustaa uuden kaupungin. Adolf Tidemandin (1814 - 1876) maalaus. (Public domain) |
Kaupungin perustamisvuodesta aina vuosisadan loppuun Tanskaa ehti hallita kolme kuningasta. Jokainen heistä vaikutti nuoren Christianian ilmeeseen ja kehitykseen. Kuninkaan hallintopaikka pysyi Kööpenhaminassa aina vuoteen 1814 saakka, ja vain harva kuningas tulevan 200 vuoden aikana edes kävi Norjassa. Hallitsijat nimittivät sijaiseen valtionhoitajan (statsholder), jonka hallintopaikka oli Akerhusin linnoitus, tarkemmin ottaen sen linna.
Eurooppalasten kuningashovien tapaan Tanskassakin hallitsijan nimi siirtyi yleensä isoisältä pojanpojalle. Norjan kuninkaana 1624 - 1814 ehti olla yhteensä kahdeksan Kristian- tai Fredrik-nimistä tanskalaista kuningasta. Kaupungin perustaja Kristian IV käynnisti systemaattisen kaupunkisuunnittelun. Kadut suunniteltiin ruutukaavaan, keskeiset rakennukset rakennettiin kivestä ja paloturvallisuutta korostettiin. Kristian IV oli erittäin määrätietoinen ja voimakastahtoinen kuningas, ja hän osallistui itse johtajana sotiin (mm. 30-vuotinen sota). Norja ja siten sen toinen pääkeskus Christiania - toinen oli länsirannikolla sijaitseva Bergen - oli hänelle lähinnä strateginen resurssi, ei tasa-arvoinen kuningaskunta.
Kristian IV:n seuraaja Fredrik III (kuninkaana 1648 - 1670) loi absoluuttisen monarkian vuonna 1660. Kaupungille tämä merkitse kuninkaan vallan vahvistumista ja itsevaltiuden keskittymistä: hallinto, valtiolliset virat, kirkko ja armeija joutuivat entistä tiukemmin keskusvallan alaisuuteen. Fredrik III:ta pidetään käytännöllisenä ja taitavana poliitikkona, jonka päämääränä oli liittää Norja tiukemmin Tanskan alaisuuteen.
Kristian V (kuninkaana 1670 - 1699) kehitti virkamieshallintoa ja oikeusjärjestelmää. Hänen valtakaudellaan säädettiin vuonna 1683 yhteiskuntaa, hallintoa ja kirkkoa koskeva laki (Danske lov). Kuninkaan päätökset vaikuttivat oikeuslaitoksen toimintaan ja virkahierarkian kasvuun Christianiassa. Kristian V oli perinteinen sotahallitsija, jonka satsasi kaupungin puolustuksen tehostamiseen.
 |
| Akerhusin linnanpiha. Linnoituksen tätä osaa alettiin rakentaa vuoden 1624 kaupungin uudelleen perustamisen jälkeen. (Kotiarkisto) |
1600- ja 1700-luvut olivat kasvun ja vakauden aikaa. Itse kaupunki kehittyi hitaasti muihin eurooppalaisiin pääkaupunkeihin tai tärkeisiin keskuksiin verrattuna, mutta silti Norjan sisäinen hallinto ja kaupankäynti oli varsin vilkasta ja tehokasta. Sahateollisuus keskittyi Akerselva-joelle, puutavaratuotanto ja -vienti olivat keskeisimmässä asemassa. Kaupungissa vaikutti saksalainen kauppiassääty, joka hallitsi suurinta osaa ulkomaankaupasta. Toisin kuin Bergen (kaupungin Hansa-konttori suljettiin vuonna 1754), Christiania ei ollut samanlainen hansakaupan perinnettä edustava kaupankäynnin keskus. Kuitenkin ulkomaalaisten kauppakumppanien vaikutuksen voimistuminen näkyi myös Christianiassa.
 |
| John William Edy (1760 - 1820), Christiania havn. Norsk Martimt Museum. (Public domain) |
Vuoden 1624 uudistusten myötä kaupunkiin perustettiin myös uusi satama. Se sijoitettiin Bjørvikaan, jossa se oli suojassa ja linnakkeen välittömässä läheisyydessä. Sen yhteyteen rakennettiin lastauslaitureita ja tavaran säilyttämistä varten satamamakasiineja, joista tavara saatiin kuljetettua helposti keskustaan. Sataman kauppaliikenne oli tarkoin valvottua ja merkittävin osa kauppaa kulki sekä kruunun että porvariston hallinnon alaisena.
1700-luku oli kaupallisen kasvun aikaa, jonka seurauksena kauppalaivasto kasvoi. Lopulta Bjørvikan satamasta kehittyi Itä-Norjan tärkein vientisatama, joka kilpaili vientiartikkeleista Bergenin kanssa. Tärkeimmät vientituotteet olivat puutavara, rauta/teräs ja kala. Kansainvälisen kaupan lisääntyminen johti tarpeeseen perustaa modernein nosturein varustettuja laivaveistämöitä (skiphavner). Lisäksi kaupan vilkastuminen lisäsi tarvetta rakentaa uusia varastoja ja konttorirakennuksia välittömän sataman alueelle (Tollbodgatan ja Skippergatan kiinteistöt). Vuosisadan loppuun mennessä merikauppaa käyvät porvarit olivat käärineet todellisia voittoja viini-, kahvi- ja maustekaupasta, ja Christianian satamasta oli tullut tärkeä tuontisatama.
Kauppalaivaston määrän lisääntyminen lisäsi vaatimuksia sataman suhteen. Kaupan lisääntyessä sataman infrastruktuuria alettiin parantaa muun muassa laajentamalla ja tehostamalla laiturialueita samalla, kun vesiliikenteen ohjaamista pyrittiin entisestään järkeistämään. 1800-luvun alussa Christianian merkitys korostui Norjan hallintokeskuksena, ja etenkin vuoden 1814 jälkeen satama liittyi tiiviimmin Norjan kansalliseen talouskehitykseen oltuaan sitä ennen keskeinen Tanskaan vietiin suunnattu satama.
Tiedot kaupungin todellisesta väkimäärästä ovat hajanaisia ja perustuvat olettamuksiin. Vuonna 1700 asukkaita on arvioitu olleen 8 000 tai 9 000. Tiedot väestön määrästä poikkeavat ja ovat keskenään ristiriitaisia. Koska tässä ei ole käytetty täysin luotettavia virallista lähdettä, ei niihin voi täysin luottaa. Eräiden tietojen mukaan väkiluku pysyi koko vuosisadan melko samana. Erään toisen lähteen mukaan vuonna 1700 arvioitu väkiluku olisi ollut juuri tuo 8 000 - 9 000 ja vuonna 1750 luvun on arveltu olleen 8 500 - 10 000.
Kaupunki kehittyi hitaasti edelleen, mutta kehitys tasoittui ennen modernin teollisuuden aikaa uuden vuosisadan taitteessa. Linnoituksessa oli Akerhusin läänin hallintokeskus ja itse linnoitus oli sekä hallinnollinen että sotilaallinen keskus, vaikka osa hallinnosta sijaitsi Kvadraturenissa. Korkein oikeus (Overhoffretten), kuningasvallan edustajat (stattholder/amtmann) sekä sotilas- ja valtionhallinto toimivat Akerhusin linnassa. Kaupungin hallinto, porvarillinen hallinto, kaupunginoikeus (raastuvanoikeus, bytingen/rådstuerett) ja aika ajoin myös raati oli sijoitettu Kavadraturenille. Omana aikanaan kaupunginosa tunnettiin nimellä Konges by eli kuninkaan kaupunki.
Vuonna 1769 tehtiin ensimmäinen koko Norjaa kattava väestönlaskenta. Se ei kerro koko totuutta Christianiasta, mutta se antaa tietoa eri ikäryhmistä koko maassa. Todennäköisesti luvut olivat vastaavat myös Christianissa:
- 0 - 8-vuotiaat: 21 %
- 9 - 16-vuotiaat: 18 %
- 17 - 24-vuotiaat: 14 %
- 25 - 32-vuotiaat: 11 %
- 33 - 40-vuotiaat: 10 %
- 41 - 48-vuotiaat: 8 %
- 49-vuotiaat ja vanhemmat: 18 %.
Mielenkiintoiseksi tilaston tekee se, että 39 % väestöstä oli 0 - 16-vuotiaita eli tiedot todistavat ajan korkeasta syntyvyydestä ja paljastavat rakenteeltaan suurimman ryhmän ei-aikuisikäisten nuorten olevan enemmistönä. Vastaavasti sukupuolijakauma Norjassa vuonna 1801 oli 52 - 53 % naisia ja 47 - 48 % miehiä. Ero 5 % voi tuntua melko suurelta.
Kvadraturen oli kaupungin hallinnollinen ja kaupallinen keskus, siksi on oletettu tai päätelty, että suurin osa kaupungin väestöstä asui tällä alueella. Tarkkoja lukuja alueen asukkaista ei kuitenkaan ole saatavilla. Akerhusin linnoituksessa asui parisen sataa ihmistä. Vuoden 1801 väkiluku on jo tarkasti tiedossa: asukkaita koko Christianiassa oli 8 931 ja linnoituksessa siviilit mukaan lukien asui 292 henkilöä. Vankeja oli 41. Vuonna 1820 määrä oli kasvanut 200:aan. Vuonna 1814 kaupungissa asui jo noin 15 000 ihmistä, heistä suurin osa Kvadraturenissa. Vuosisadan alussa kaupunki alkoi kasvaa, minkä vuoksi väestöä alkoi levittäytyä Kvadraturenin ulkopuolelle. Christianiasta tuli uuden unionin Norjan pääkaupunki vuonna 1814, mikä lisäsi hallinnollista toimintaa ja väestönkasvua entisestään.
Kuningas Kristian VI (kuninkaana 1730 - 1746) oli pietisti ja uskonnollinen konservatiivi. Hänen vaikutuksensa yhteiskunnan henkiseen ilmapiiriin oli kuitenkin merkittävä. Kuningas pyrki uudistamaan uskonnollista kasvatusta ja rakennutti uusia kirkkoja. Kristian VII (kuninkaana 1766 - 1808) oli henkisesti epävakaa ja todellisuudessa vallasta vastasi muut (aluksi valtionhoitaja Struense ja sen jälkeen kruuninprinssi Fredrik). Kuitenkin hänen valtakaudellaan saatiin aikaan joitakin uudistuksia, joiden avulla muun maussa koulutusta pyrittiin kehittämään.
Valtion ja yhteiskunnan kulttuurisia ja hallinnollisia rakenteita pyrittiin uudistamaan Fredrik IV:n (kuninkaana 1699 - 1730) ja Fredrik V:n (kuninkaana 1746 - 1766) aikana. Sotakuningas Fredrik IV:n valtakaudella käytiin Pohjan sota (1700 - 1721). Tällä oli merkitystä Christianian puolustuksen vahvistamisessa. Kaupunki oli logistisesti tärkeä. Sen vuoksi kaupunkiin rakennettiin enemmän asevarastoja, keskitettiin sotilasjoukkoja ja vahvistettiin hallintoa. Koulutusta ja kirkon valvontaa edistettiin kuninkaan käskystä. Edeltäjiensä tapaan kuningas jäi norjalaisille etäiseksi, vaikka saikin aikaan joitakin uudistuksia. Hänen aikanaan sivistyspyrkimykset lisääntyivät. Aikakautensa uudistusmielisenä kuninkaana Fredrik V painotti taiteen, tieteen ja kulttuurin merkitystä. Orastava valistus oli iduillaan ja se näkyi kuninkaan hallinnossa. Hänen vaikutuksensa Norjaan oli välillistä, mutta sävyltään positiivista.
AMMATIT, TOIMEENTULO, ASUTUS JA RAVINTO
Christianian tavallisen kansan elämä 1624 - 1814 oli tiiviisti sidoksissa kaupungin pieneen kokoon, sääty-yhteiskuntaan, käsityöläisammatteihin ja usein karuihin elinoloihin. Vaikka aikakausi kattaa yli 190 vuotta ja monia muutoksia, alemmat yhteiskuntaluokat ja elinkeinot säilyivät:
- Käsityöläiset (suutarit, sepät, räätälit, leipurit)
- työväki ja palvelusväki (rengit, piiat, kuormamiehet, rakennusmieeht)
- pienkauppiaat ja torimyyjät
- merenkulkijat ja satamatyöläiset
- sotilaat (ei varsinainen palkka-armeija)
- pienviljelijät ja maatalouteen liittyvät ammatit (kaupungin ulkoreunoilla ja ulkopuolella)
- kaupungin köyhälistö (päiväpalkkalaisia).
Useimpien toimeentulo tapahtui kädestä suuhun, sillä ansaittu palkka riitti juuri ja juuri ruokaan, vuokraan, veronmaksuihin ja vaatteisiin. Säästöjä ei juurikaan kertynyt. Työelämää säätelivät käsityöläiskillat: oppilas → kisälli → mestari. Kaupunki oli täynnä pajoja, leipomoita, panimoita ja työhuoneita. Naiset työskentelivät piikoina, pesijöinä ja torimyyjinä, mutta heillä ei ollut pääsyä kiltoihin. Lapset osallistuivat työntekoon jo hyvin varhain. Ei ollut mitenkään tavatonta, että 6 - 8 vuotiaat olivat aikuisten apulaisia tai kisällejä.
Työt ja ansiot vaihtelivat. Useat tekivät pitkiä jopa yli 12-tuntisia työpäiviä kuutena päivänä viikossa. Naisten ja lasten työpanos oli usein välttämätöntä toimeentulon turvaamiseksi Ansiot olivat vähäisiä ja varsinkin sesonkiluontoisissa töissä, kuten satamassa tai rakennuksilla, oli tultava toimeen sillä. Köyhälistö oli oman aikansa freelancereita, tekivät sitä, mitä kelvottomin korvauksin saivat. Maaseudulla miestyövoimaa rokkotti alinomaiset sodat miesten joutuessa sotatoimiin (ns. legdsystemet tai soldatlegt). Kaupunkilaismiehet olivat "sota"verovelvollisia, mutta heidät oli vapautettu normaalista asemiespalveluksesta. Yläluokkalaiset porvarimiehet olivat velvollisia osallistumaan niin sanottuihin porvarivartiostoihin (borgerbevæpning tai borgergarde). Kyseisten vartiostojen päätoimisena toimenkuvana oli edustaa kaupunkien poliisi-, palo- ja järjestysjoukkoja. Miehet osallistuivat suoranaisiin sotatoimiin konkreettisesti vain siinä tapauksessa, että kaupunki joutui tai oli vaarassa joutua vihollisen hyökkäyksen kohteeksi.
Jo perustamisestaan alkaen Christianiassa oli suuri sotilasosasto Akerhusin linnoituksessa, missä työväenluokan miehet palvelivat sotilaina tai työskentelivät linnoituksen rakennuksilla. Virkamiesten ja säätyläisten elämä oli huomattavasti turvatumpaa, ja tavallinen kansa oli useimmiten heidän palveluksessaan tai muuten paljolti heistä riippuvaisia.
 |
| Keskiaikaista ja uudempaa Akerhusin linnoitusta. Edessä olevat vaaleat rakennukset ovat 1800-luvulta. (Kotiarkisto) |
Asunnot olivat pieniä, tavallisesti yhden tai kahden huoneen puutaloja, tai asuttiin alkeellisissa vuokrakasarmeissa. Köyhät perheet saattoivat vuokrata ja jakaa huoneet muiden kanssa, varakkaimmilla saattoi olla oma vaatimaton tontti. Olosuhteet olivat ankeat. Kaikkialla oli likaista ja hygienia varsin olematonta. Vesi haettiin yleisistä kaivoista, ja koska viemäröinti puuttui, jätteet heitettiin kaduille. Tulipalot olivat suurin turvallisuusriski, esimerkiksi vuonna 1686 kaupunkia kohtasi jälleen tuhoisa tulipalo. Akerselvan ympäristö oli kaupungin kaikkein köyhempien asuinaluetta ja asutus kaupungin laitamien oli myös vaatimatonta.
Käsityöläiset, työväki ja palvelijat asuivat usein yhdessä pienissä tiloissa. Rikkaiden palvelijat nukkuivat talon keittiössä tai ullakolla. Lesket ja vanhukset olivat usein kaikkein haavoittuvimmassa asemassa, ja he joutuivat turvautumaan seurakunnan tai köyhäinhoidon tukeen. Heidän asuinolosuhteensa olivat kehnot. Köyhäinhoitolaitokset (fattighus), kuten Tøyen hovedgård (rakennettu vuonna 1679; rakennus sijaitsee nykyisessä Kasvitiiteellisessä puutarhassa) toimi myöhemmin köyhäinhoitolaitoksena. 1700-luvulla oli olemassa myös pienempiä laitoksia ja köyhäinmajoja. Monissa kortteleissa oli pihan perällä pieniä asumuksia tai työpajoja (ns. bakgårdsbebyggelse), joita ei aina ollut virallisesti kartoitettu. Näissä asui käsityöläisiä, renkejä ja muuta työväestöä.
Köyhälistö asui usein kaupungin laitamilla tai syrjäisissä kortteleissa, joissa tontit olivat halvempia ja valvonta vähäisempää. Tärkeimpiä alueita Christianiassa olivat Grønland Akerselvan itäpuolella. Tämä alue jäi kaupungin muurien ulkopuolelle ja siitä kehittyi köyhän työväestön ja siirtolaisten asuinalue. Keskustan alueista Grønlandissa asuu tänään suurin osa maahanmuuttajista. Toinen keskeinen asuinalue oli Pipervika, joka on nykyisen Aker Bryggen ja Rådhusin alueella linnoituksen länsipuolella. Tämä oli alkujaan kalastajien ja merimiesten asuttamaa aluetta, jossa oli huonokuntoisia puutaloja ja usein epähygieenisiä oloja. Köyhiä asui Torggata–Grensenin ympäristössä ja kaupungin sisäisillä taka- ja sivukujilla tai pihojen perillä usein rintarinnan rakennetuissa puutaloissa, jolloin tulipaloriski oli huomattava.
Keskiluokka asui tavallisesti keskustassa, vaikkei aivan paraatipaikoilla. Ydinkeskustan alueen laajetessa 1700-luvun lopulla suurin osa keskiluokkaisista asui nykyisessä Grønlandissa ja Gamlebyenissä (Vanha kaupunki). Asumukset sijaitsivat tavallisesti työpaikkojen - verstaiden tai työpajojen - yhteydessä. Talot olivat yksikerroksisia tai nin sanotusti puolitoistakerroksisia puutaloja alakerran työtiloineen (verstas tai liike) ja yläkerran perheen asuintiloineen. Rakennukset olivat yläluokkalaisten rakennuksia yksikertaisempia, mutta verrattain käytännöllisiä ja vankkarakenteisia.
Tavallisen kansan ja keskiluokan päivittäinen ruokavalio koostui leivästä (yleensä ruisleipä), puurosta, suolatusta kalasta, kaalista ja perunasta, joka yleistyi vähitellen 1700-luvulla. Liha tarjottiin vain juhlapäivinä. Juomana oli piimä tai varakkaimmilla mieto olut. Vettä ei juurikaan juotu tautiriskien takia. Tärkein elintarvikkeiden myynti- ja ostopaikka oli tori (Stortorvet). Monella vähävaraisella oli oma viljelypalsta kaupungin laitamilla. Verrattuna ylhäisön päivittäisiin mielikuvituksellisen ruhtinaallisiin aterioihin köyhempien kansanosien ruokatottumukset olivat erittäin vaatimattomat.
Keskiluokan ateriat olivat ravintoarvoiltaan monipuolisempaa ja määrältään runsaampaa. Kalan ohella liha oli melko tavallinen proteiinin lähde muulloinkin kuin juhlien yhteydessä. Nauta-, sika- ja lammastuotteita oli useammin tarjolla, toisinaan myös riistaa, kuten lintua tai jänistä. Viljatuotteista käytössä oli ruis, ohra, mutta myös vehnä, joka tavallisesti oli yläluokan ravintoa. Maitotuotteina oli voita, maitoa ja varsinkin piimää. Samoin olut oli tavallinen ruokajuoma. Kasviksina olivat tavalliset juurekset, peruna yleistyi 1700-luvulla. Hedelmiä ja marjoja tarjottiin sesongin mukaan; kuivatut hedelmät (rusinat ja viikunat) tuotiin ulkomailta.
YLEMPIEN SÄÄTYJEN ASUNNOT JA RAKENNUKSET
Kun Christiania perustettiin, kuningas määräsi uuden kaupungin perustettavaksi Akershusin linnan läheisyyteen. Varakkaimmat asettuivat erityisesti kaupungin keskiosiin, nykyisen Kvadraturenin alueelle. 1700 - 1800-luvulla varakkaiden asuinalueet pääsääntöisesti olivat keskustassa, mutta myös Grünerløkkan ja Frognerin alueilla oli porvarillisia huviloita.
Rakennukset olivat yksi- tai kaksikerroksisia kivitaloja barokki-, rokokoo- ja empiretyylisiä yksityiskohtineen. Hyviä esimerkkejä 1600-luvun ylimystön asunnoista ovat esimerkiksi Vanhassa kaupungissa sijaitseva Oslo Ladegård (1640) ja Kvadraturenin Rådmannsgården (1626). Talot olivat usein erittäin koristeellisia moninaisine maalauksineen, takkoineen, korkeine huoneineen ja hollantilaisine kaakeleineen. Rakennukset olivat varastettuja sisäpihoilla, joissa saattoi olla puutarhoja, varastorakennuksia ja talleja.
YHTEISKUNTAJÄRJESTYS JA RANGAISTUKSET
Yhteiskunta oli säätyläisyhteiskunta, jota hallittiin kuninkaan määräämin lain, hänen paikallisen edustajansa ja ylhäisön valvonnan alaisuudessa. Ylemmät yhteiskuntaluokat koostuivat aatelisista, papistosta, porvareista ja talonpojista. Tavallinen kansa oli lain ja kirkon tarkan kontrollin alainen. Säännölliset kirkossakäynnit olivat jokaiselle pakollisia, moraalilait säätelivät pukeutumista, alkoholinkäyttöä ja seksuaalista käyttäytymistä.
Rikosoikeus ja -järjestelyt säilyivät koko ajan samanlaisina. 1600-luvulta alkaen voimassa oli tanskalais-norjalainen laki (Danske Lov) vuodelta 1687. Rikoksia ei yleisesti soviteltu tai tuomittuja ei pyritty kuntouttamaan, vaan rangaistuksilla oli tarkoitus pelotella ja säilyttää yhteiskuntajärjestys. Kerjääminen oli rangaistavaa ilman lupaa. Rangaistukset olivat tavallisesti ankaria ja julkisia. Tuomiot sisälsivät raipparangaistuksia tai häpeärangaistuksia (esim. jalkapuu tai häpeäpenkki), pakkotyötä ja kuolemanrangaistuksia.
1600-luvulla Christianiassa valtiollisena vankilana ja rangaistuslaitoksena oli Akerhusin linnoitus. Siellä säilytettiin vakavampien rikosten tekijöitä, kuten valtionpetoksen tehneitä tai väkivaltarikollisia. Myöhemmin linnoitus toimi sotilasvankilana. Vuonna 1741 perustetu Tukthuset oli yhdistelmä tavallista vankilaa, kuritushuonetta ja työsiirtolaa. Vangit tekivät vankeusrangaistusten ohessa pakkotyötä (esim. kehräämistä, kutomista tai muuta käsityötä). Laitosten tarkoituksena oli tehdä yhteiskuntakelpoisiksi epähenkilöt, kuten irtolaiset, kerjäläiset, ilotytöt ja pikkurikolliset.
Vankeusrangaistuksen muodot vaihtelivat lyhyistä pidätyksistä (esim. juopumus yleisellä paikalla tai näpistys) pitkäaikaiseen pakkotyöhön (3 - 12 vuotta), jota käytettiin ruumiillisen rangaistuksen vaihtoehtona. 1600 - 1700-luvulla tavalliset rangaistusmuodot olivat joko ruoskiminen tai häpeärangaistus. Erityinen vankiluokka oli niin sanotut kahlevangit (slaver), jotka tekivät raskasta pakkotyötä.
Vankeusrangaistuksen saivat usein irtolaiset ja kerjäläiset, jotka saatettiin vangita pelkästään siksi, ettei heillä ollut vakituista asuinpaikka tai työtä. Prostituoidut joutuivat haureellisuudestaan ja siveettömyydestään tavallisesti Thukthusetiin. Varkaat, väkivaltaiset henkilöt ja noidat tuomittiin tavallisesti kuolemaan, pitkiin vankeusrangaistuksiin tai pakkotyöhön. 1700 - 1800-luvulla alettiin Akerhusin linnoituksen vankilaan vangita myös poliittisia vankeja.
1800-luvun alussa kurituksen ja pakkotyön sijasta alettiin rangaistuksissa soveltaa kuntouttamista ja järjestelmällisempiä rikosoikeudellisia menetelmiä. Syynä muutokseen oli valistusajatus, jonka myötä rikollisuus nähtiin ennemminkin sosiaalisena ongelmana kuin moraalisena epäonnistumisena.
 |
| Thukthuset noin vuonna 1910. Alun perin kuristuhuoneena toiminut rangaistuslaitos muutetettiin vuonna 1882 valtakunnan naisvankilaksi, ja se sai uuden nimen Straffeanstalten for kvinner i Kristiania (Kristianian naisten rangaistuslaitos ) vuonna 1885. Rakennus sijaitsi Storgata 33:ssa. Se purettiin vuonna 1938. (Oslo Museum) |
SYNTYVYYS JA KUOLLEISUUS, KESKI-IKÄ JA ELINAJANODOTE
1600 - 1700-luvulla syntyvyys oli korkea myös Norjassa kuten muualla Euroopassa. Arvion mukaan kyseisenä ajanjaksona Christianiassa syntyi 30 - 40 lasta 1 000 asukasta kohden per vuosi. Jos esimerkiksi asukasluku 1650-luvulla oli 5 000, synnytysten määrä oli 150 - 200 lasta vuodessa. Lapsikuolleisuus oli alle 1-vuotiailla noin 15 - 20 %, mutta alle 5-vuotiailla jopa 30 - 50%. Siten joka kolmas lapsi kuoli ennen viidettä syntymäpäiväänsä. Maaseudulla, jossa oli puhtaammat elinolot, elinikä saattoi olla ajanolossa sangen pitkä. Myös synnytysten määrä oli korkeampi, 35 - 45 synnytystä per 1 000 asukasta kohden vuodessa.
Suurimmat syyt aikuisten kuolleisuuteen olivat tartuntataudit, kuoleminen synnytykseen, sodat ja nälänhätä. Kulkutaudeista ruttoepidemiat tappoivat suuren osan kaupungin väestöstä 1600-luvulla ja isorokko 1750-luvulla. Naisen riski kuolla synnytykseen oli arviolta 1 - 2 % jokaisen synnytyksen yhteydessä, ja mitä useammin nainen oli synnyttänyt, kuoleman mahdollisuus kasvoi merkittävästi.
Elinajanodote syntymähetkellä oli sama naisilla ja miehillä eli 35 - 40 vuotta. Kun luku sisältää lapsikuolleisuuden, on huomioitava se, että mikäli henkilö eli yli 10-vuotiaaksi, odotettavissa oleva elinikä saattoi olla jopa 50 - 60 vuotta. Johtuen lapsikuolleisuudesta mediaani-ikä kuollessa oli alle 35 vuotta. Varakkaimmilla elinolosuhteet olivat huomattavasti paremmat, jolloin elinikä oli usein myös korkeampi. Kuolleisuus oli pitkään varsin korkea. Norjassa yli 50 vuoden elinajanodote ylitettiin vasta 1800-luvun lopulla ja yli 70 vuoden vasta 1950-luvun jälkeen.
SOSIAALILUOKKIEN RAKENNE
Etuoikeutettua asemaa käyttivät hyväkseen ylemmät säädyt aatelinen, papisto ja porvarit sekä keskiluokkaisena talonpojat. Käsityöläiset ja muut ammattimiehet saattoivat pärjätä myös melko hyvin. Alimpana olivat köyhät ja syrjäytyneet.
Kuten Euroopassa yleensä, Christian oli perusteiltaan suljetun porvarillis-kristillinen. Rikollisia ja irtolaisia paheksuttiin. Oma luokkansa olivat prostituoidut. Usein he olivat maaseudulta kaupunkiin tulleita nuoria naisia, jotka olivat jääneet sosiaaliluokkien - jopa niin sanotun alhaison - ulkopuolelle, ja yrittivät jotensakin elättää itseään ja usein yksinhuoltajina aviottomia lapsiaan. Kaksinaismoraalisessa kristillisessä yhteiskunnassa heidän kuitenkin annettiin harjoittaa ammattiaan pimeillä kujilla ja satamissa, sillä heidän toimintansa ei ollut suoranaisesti laitonta. Toisaalta kiinnijäädessään naisten rangaistukset olivat ankaria. Oikeuden tuomiot olivat vangitseminen, piiskaus tai julkinen häpäisy esimerkiksi häpeäpaalussa (gapestokk).
1700-luvun kuluessa heidän edustamansa asema ei ollut enää niin sanottu moraalinen, vaan myös terveyteen liittyvä kysymys. Sukupuolitauteihin kiinnitettiin entistä enemmän huomiota, siksi tyttöjen toimintaa pyrittiin säätelemään lailla.
KOULU JA KOULUTUS
Christiania oli pieni, mutta merkittävä kulttuurikeskus. Poikien koulunkäynti oli harvinaista, sillä vain harvalla perheellä oli varaa kouluttaa jälkikasvuaan. Tytöt eivät saaneet kouluopetusta ollenkaan ja saivat muutenkin erittäin harvoin mitään opetusta. Kirkko järjesti kotiopetusta vielä pitkälle 1700- ja 1800-luvuilla.
Kirkko oli muodostunut kaiken elämän, ei pelkästään hengellisen elämän keskukseksi. Norjalaiset kuuluivat Tanskan luterilaiseen valtionkirkkoon. Pitkät jumalanpalvelukset olivat vakavamielisyyden läpivärittämää ja säädyllinen käyttäytyminen tarkoin säädeltyä. Kirkko vastasi myös alkeisopetuksesta. Kirkon alkeiskouluissa (Den kirkeskolen) opetettiin lukutaitoa ja päntättiin katekismusta. Jo 1600-luvulla kaupunkiin perustettiin Katedraalikoulu (Kadetraleskole), jossa koulutettiin sekä pappeja että virkamiehiä. 1700-luvulla yleissivistys ja oppineisuus etenkin valistus olivat rantautumassa myös Norjaan, jonka keskukseksi Christiania muodostui.
Koulutus oli pitkälti kirkon ohjauksessa, ja Christianian latinalainen koulu (kristillinen oppilaitos) tuotti sivistyneistöä, joka muodosti kulttuurielämän ytimen. Teologit, virkamiehet ja opettajat kuuluivat kaupunginoppineeseen luokkaan, joka toimi kirjallisen kulttuurin edistäjinä. Koulutustapyrittiin uudistamaan, ja viimeistään 1700-luvun lopulla eri toimijattoivat omissa näkemyksissään radikaaleja muutosehdotuksia valistusaatteen innoittamina.
CHRISTIANIAN KULTTUURIELÄMÄ 1600 - 1800
Kaupunki oli pieni, ja sen kulttuurielämä määräytyi sen mukaan. Verrattuna 1800-lukuun Christianian kulttuurielämä oli vielä suppeaa ja vähäistä. Historia tuntee kuitenkin joitakin kirjailijoita, maalareita ja säveltäjiä kyseiseltä ajalta. Ensimmäinen runoilija oli virsikirjanikkari Peter Dass (1647 - 1707), jonka sepitelmät tunnettiin myös Christianiassa. Hän laski kiven kirjalliselle ilmaisulle.
Kuitenkin todellisena kirjallisuuden aloittajana ja norjalaisen kirjallisuuden "isänä" pidetään Ludvig Holbergiä (1684 - 1754), joka oli syntyjään Bergenistä, mutta joka ehti vaikuttaa myös Christianiassa. Muutettuaan myöhemmin Tanskaan hän teki elämänuransa Kööpenhaminassa teatterinjohtajana ja näytelmäkirjailijana. Romanttisen runouden pioneerina pidetään Jens Zetlitziä (1761 - 1821), jonka runojen kaupunkikuvaukset iloisen leikkisiä.
Taidemaalareista ja säveltäjistä historiaan ovat jääneet Peder Aadnes (1739 - 1792) maalarina ja Johan Daniel Berlin (1714 - 1787) säveltäjänä. Aadnes tunnetaan etenkin Itä-Norjan kartanoiden ja kirkkojen sisätilojen kuvittajana. Aikakauden tunnetuja kaupungin kuvaajia oli John William Edy (1760 - 1820), joka ei ollut norjalainen, vaan britti.
1600-luvulla kaupungin kulttuurielämään vaikutti luterilainen kirkko ja sen ahdas hengellisyys. Kaikesta huolimatta kirkko vastasi suurimmasta osasta musiikin ja kirjallisuuden kehityskulkua. Saarnat, virret ja uskonnolliset juhlat muodostivat suuren osan julkisesta kulttuuritoiminnasta. Kirkkomusiikki oli erityisesti arvostettua, ja virsien laulaminen sekä urkumusiikki olivat keskeisiä osia jumalanpalveluksissa.
Tanskalaisvaikutteinen hovikulttuuri ja kirjallisuus noudattivat pitkälti tanskalaista mallia. Monet norjalaiset kirjailijat ja taiteilijat kouluttautuivat tai julkaisivat teoksiaan pelkästään Tanskassa. Tämä johti siihen, että kirjallinen kulttuuri Christianiassa oli kapea-alaista ja usein sidoksissa valtiollisiin ja uskonnollisiin instituutioihin.
1700-luvun edetessä valistuksen aatteet alkoivat kuitenkin levitä myös Norjaan. Vaikka vaikutus oli aluksi hillitty, se näkyi muun muassa keskustelukerhojen ja lukuseurojen perustamisena. Yksi merkittävä askel kohti itsenäisempää kulttuurielämää oli Det Norske Selskab -seuran perustaminen Kööpenhaminassa vuonna 1772, johon kuului myös norjalaisia opiskelijoita. Seura vaikutti norjalaisen kansallisen identiteetin muotoutumiseen, mikä näkyi 1800-luvun alun kulttuurisessa heräämisessä.
Vaikka Christianiassa ei vielä 1600- ja 1700-luvuilla ollut vakiintunutta teatterilaitosta, satunnaisia teatteriesityksiä järjestettiin erityisesti juhlatilaisuuksien yhteydessä. Musiikki - erityisesti kirkollinen ja myöhemmin porvarillinen soitinmusiikki - sai jalansijaa. Säätyläispiireissä harrastettiin kamarimusiikkia ja kaupungissa vieraili ajoittain myös ulkomaisia muusikoita. Kansanmusiikilla oli tärkeä asema etenkin kaupunkia ympäröivillä maaseutualueilla ja sen vaikutus ulottui vähitellen myös kaupunkikulttuuriin.
Painetun sanan merkitys korostui ja vahvistui 1700-luvun jälkipuoliskolla. Norjassa alkoi vuosisadan lopulla ilmestyä ensimmäiset sanomalehdet, jotka edesauttoivat julkista keskustelua ja kulttuurin leviämistä edelleen antaen samalla uusia kanavia ajankohtaisille pohdinnoille yhteiskunnallisista kysymyksistä ja maailman tilanteesta.Arkkitehtuurissa ja rakennustaiteessa edustettiin aikakauden yleisiä linjoja.
.jpg) |
| John William Edy (1760 - 1820), Staden Christiania, näkymä kaupunkiin vuodelta 1800 -1802. Nasjonaalmuseet. (Public domain) |
AIKAKAUDEN RAKENNUKSIA
Oslossa on jäljellä harvoja rakennuksia ennen vuoden 1624 tulipaloa. Vanhin säilynyt rakennus 1100-luvulta on Gamle Aker kirke (Vanha Akerin kirkko), ja se säilyi tuholta sen vuoksi, ettei se kuulunut Oslon kaupungin alueeseen suurtuhon raivotessa. Akerhusin linnoituksen vanhimmat osat ovat 1300-luvulta. Kaupungin linnoituksen rakentamista jatkettiin 1600-luvulta alkaen, ja itse linnan rakennustyöt pantiin alulle Kristian IV:n toimesta. Silmällä pitäen paloturvallisuutta uuden kaupungin tärkeimmät hallintorakennukset ja rikkaiden talot oli pääsääntöisesti kivisiä.
 |
| Stattholden Gården. (Kotiarkisto) |
Stattholdergården tai Grünergården 1640-luvulta osoitteessa Rådhusgata 11 Oslon Kvadraturenin kaupunginosassa ja on suojeltu asuinrakennus. Sen rakennutti rahamestari Peter Grüner (1656 - 1695), jonka nimi on kirjoitettu takorautaisilla ankkurirakenteilla rakennuksen julkisivuun. Rakennuksesa asui kuninkaan sijaisena valtionhoitaja Ulrik Frederik Gyldenløve (1638 - 1704) vuoteen 1699 asti.
 |
| Vanha raatihuone (Gamle Rådhus) on rakennettu vuonna 1641. Rådhusgatan ja Nedre Slottsgaten kulmassa sijaitseva rakennus on nykyään ravintola ja sen Christian torvin puolella on teatterimuseo. (Kotiarkisto) |
 |
| Rådmannsgården Christiania torvilla. (Kotiarkisto) |
Rådmannsgården Rådhusgata 11:ssä on yksi Oslon parhaiten säilyneistä 1600-luvun rakennuksista ja nykyään osa Oslon kaupunginmuseota. Rakennusten julkisivut, massiiviset kiviseinät ja symmetriset ikkunat ilmentävät hollantilaista vaikutusta, joka oli yleinen Tanskan ja Norjan yhteisajan arkkitehtuurissa. Christiania torv (tai Christiania torg) toimi uuden kaupungin ensimmäisenä torialueena, ja sen ympärille nousi useita hallinnollisia ja porvarillisia rakennuksia. Vaikka osa rakennuskannasta on muuttunut, alueella on yhä nähtävissä useita 1600- ja 1700-luvun kivitaloja. Merkittäviä esimerkkejä ovat Rådhusgata 11:n ohella Rådhusgata 19 sekä vanhat korttelit torin länsi- ja pohjoispuolella.
 |
| Vuonna 1857 perustettu klassikko Engebret Café on 1760-luvulla rakennetussa talossa Bankplass 1:ssä Kvadratumilla. (Kotiarkisto) |
Vanhin säilynyt talo Oslossa on Garmanngården, joka sijaitsee osoitteessa Rådhusgata 7. Rakennusjäänteet voivat olla peräisin niinkin varhaiselta ajalta kuin vuodelta 1622, eli ajalta ennen Oslon paloa vuonna 1624. Myös Rådmannsgården (Rådhusgata 19) on yksi vanhimmista säilyneistä rakennuksista vanhassa Christianiassa. Se on osittain puinen, vaikka perusteiltaan se on tehty kivestä.
 |
| Garmanngården. (Kotiarkisto) |
Alun perin vuonna 1697 valmistunut Oslo Domkirke (Oslon tuomiokirkko), sen rakennustöitä jatkettu 1700-luvulla. Rakennus on tärkein esimerkki ajan uskonnollisesta arkkitehtuurista. Tuomiokirkossa näkyy sekä barokin että myöhemmän klassismin piirteitä.
 |
| Domkirke Oslon ydinkeskustassa. (Kotiarkisto) |
Muita keskeisiä 1600 - 1800-luvun rakennuksista, josta suuri osa on porvaristaloja, sijoittuvat Skippergatalle, Kirkegatalle ja Tollbodgatalle.
Vanhassa kaupungissa (Gamle Oslo) eräs vanhimpia säilyneitä rakennuksia on Oslo ladegård. Nykyinen rakennus sijaitsee keskiaikaisella asuinpaikalla ja se on rakennettu 1600-luvulla. Se on vastapäätä keskiaikaisen Pyhän Hallvardin katedraalin ja luostarin raunioita Oslo gatella.
 |
| Oslo ladegård. (Kotiarkisto) |
VUOSI 1814 JA SIIRTYMÄKAUSI
Vuosi 1814 merkitsi dramaattista poliittista käännettä. Napoleonin sotien seurauksena Tanska menetti Norjan Kielin rauhassa Ruotsille. Norjalaiset vastustivat tätä ja kokoontuivat Eidsvolliin, jossa laadittiin oma perustuslaki ja julistettiin Norja itsenäiseksi. Vaikka tämä itsenäisyys jäi lyhytaikaiseksi, Norja sai laajan autonomian Ruotsin alaisuudessa ja säilytti perustuslakinsa.
Christiania sai nyt uuden roolin: siitä tuli Norjan pääkaupunki uudessa tilanteessa. Tämä loi pohjan 1800-luvun kansalliselle heräämiselle ja kaupungin kasvulle todelliseksi pääkaupungiksi, jonka nimi myöhemmin palautettiin takaisin Osloksi vuonna 1925.
Kommentit