KAUPUNGIN HISTORIAA PÄTKITTÄIN: VIIKINKIAJAN PÄÄTTYMISESTÄ VUOTEEN 1624 ASTI
Kuvat: Oma valokuva-arkisto ja online-lähteet
VUODET 1000 - 1350
Oslon vuonosta löydettyjen kalliopiirrosten ja diabaasilouhoksista valmistettujen työkalujen perusteella paikalla on ollut asutusta kivikaudelta alkaen ja asukkaiden toimeentulo on perustunut metsästykseen ja kalastukseen. Pronssi- ja rautakautisia kulttuurijäännöksiä on koko nykyisen Oslon ja naapurikuntien alueilla. Kaupunki jäi pitkään Bergenin ja Nikadarosin (nyk. Trondheim) arkkipiispakunnan varjoon ennen kuin kuningas Haakon V Maununpoika (1270 - 1319) teki siitä pääkaupungin vuonna 1314. Kaupunkia oli asuttu jo 900-luvulta alkaen ja sen alueen muodosti pienet kyläyhteisöt.
Asuinalue oli jo rautakaudella alkanut kasvaa aina Bjørvikasta sisimpään osaan Oslon vuonoa Alna-joen (Loelva) ulosmenoväylälle asti. Snorri Sturluson (1179 - 1241) kirjoittaa islantilaisissa saagoissaan, että Harald Ankara oli rakennuttanut markkinapaikan (kaupstad), jota kutsuttiin Osloksi ja joka sijaitsi idässä. Snorrin väitteiden mukaan alueen asukasluku oli erittäin suuri ja se oli suojaisella paikalla, josta kaupunkia oli helppo puolustaa Tanskan hyökkäyksiä vastaan. Norjalainen historioitsija Peter Andreas Munch (1810 - 1863) määritteli perustamisvuodeksi 1048. Myöhemmät arkeologiset kaivaukset ovat tarkentaneet perustamisvuoden olleen noin vuosi 1000 aikaan ennen kristillisiä hautoja. Dokumenttien mukaan katoliset munkit saapuivat käännyttääkseen asukkaat oikeaan uskoonsa joskus 950-luvulla.
Jo ennen vuotta 1000 alue oli ollut ympäröivien rikkaiden maatalouskylien tärkeä kaupankäynnin ja liikenteen solmukohta. Haraldin poika Olav Kyrren (1067 - 1093) aikana Oslosta tuli Itä-Norjan uskonnollinen keskus, johon perustettiin piispanistuin. Samaan aikaan pyhästä Hallvardista tuli kaupungin suojeluspyhimys. Englannista Lincolnshiren Kirksteadin luostarista Andveruksen johdolla lähteneet kystersiläismunkit perustivat Hovedøyan saarelle vuonna 1147 luostarin, jonka rauniot kaivettiin esiin 1840-luvulla. Hovedøyan luostarin lisäksi saaren länsiosaan rakennettiin ensimmäinen kirkko.
Kirkko rakennettiin myöhemmin uudelleen Sistercian ritarikunnan ideoiden mukaisesti. Seuraavien 400 vuoden aikana rakennuskompleksi kasvoi huomattavasti ja rakennukset ryhmittyivät kirkon eteläpuolella neliönmuotoisen puutarhan ympärille.
Sigurd I Jerusaleminkävijä (1090 - 1130) oli ensimmäinen kuningas, joka asettui määräajoin asumaan Osloon. Hän myös kuoli Oslossa 26. maaliskuuta 1130. Hänet on haudattu rakennuttamaansa Pyhän Hallvardin kirkkoon, joka on Oslon vanhin säilynyt rakennus. Kuninkaan kuoltua alkoi yli 100 vuotta kestänyt sisällissotien jakso. Vuonna 1161 käytiin verisiä kampailuja kuningas Inge Koukkuselän (1136 - 1161) ja vallananastaja Haakon Harteikkaan (1157 - 1162) välillä sekä 30 vuotta myöhemmin kuningas Sverre Sigurdinpojan (1184 - 1202) ja häntä vastustaneiden baglien, "piispan puolueen", välillä. Kuningas onnistui lyömään vastustajansa vuonna 1197. Sotien vuoksi kaupunki kärsi toistuvista ryöstelyistä ja tulipaloista. Lopullinen rauha saatiin solmittua Haakon IV Haakoninpojan (1217 - 1263) hallituskaudella vuonna 1240.
Vanhimpia seurakuntarakennuksia oli Klemensin kirkko (Clemenskirken tai Klemetskirka). Se sijaitsi lähellä Marian kirkkoa (Mariakirken; 1300-luvun alku), Klemensin seurakunnan (Clemensallmenningen) ja Itäkujan (Østre strede) välissä, piispanlinnan ja Pyhän Hallvardin kirkon eteläpuolella. Kivinen kulmatornilla varustettu kirkko on yksi harvoista kirkkorakennuksista, jolla oli kaksilaivainen pohjakaava. Rakennuksen keskiakselille oli pystytetty kolme tukevaa kattoa kannattelevaa pilaria. Varhemmin ennen kivikirkkoa paikalla todennäköisesti on ollut kaksi tai kolme puukirkkoa. Vanhin kirkko voi olla jo noin vuodelta 1000, jolloin se olisi ollut yksi Oslon vanhemmista kristillisistä kirkoista. Sen on saattanut rakennuttaa Olavi Tryggvenpoika (995 - 1000) tai Pyhä Olavi (1015 - 1028). Nuorin puukirkko lienee Harald Ankaran rakennuttama. Kivikirkko, josta nykyään on jäljellä pelkät rauniot, on noin vuodelta 1100.
Paikalla on ollut yksi Oslon vanhimmista asutuksista, ja Alna on sen ohella varhaisempia asuinseutuja. Ensimmäisen kirkon sijaintipaikka on voitu tunnistaa pelkästään löydettyjen hautojen perusteella. Hautausmaa on pystytty ajoittamaan radiohiilen perusteella vuosiin 980 - 1030, ja näin se oli yksi Norjan varhaisimpia kristillisiä hautaismaita. Alnassa Oslon vuonon sydämessä kristinuskon on täytynyt vakiintua jo ennen vuotta 1000. Hautausmaan ympärille alkoi vähitellen muodostua Oslon ensimmäinen kaupunkiasutus. Kirkkorakennus hylättiin 1500-luvulla pian uskonpuhdistuksen jälkeen ja sen arvellaan sortuneen raunioiksi melko pian. Paikalla suoritettiin vuosina 1970 - 1971 arkeologisia kaivauksia, jolloin sieltä löydettiin kaksi 81 hautaa kattavaa hautausmaata todennäköisesti Harald Ankaran ajoilta. Itse kirkon rauniot paljastettiin 1990-luvun jälkipuolella.
Kirkon keskiaikainen nimi johtuu siitä, että se oli omistettu marttyyrikuoleman kokeneelle merimiesten suojelupyhimykselle Pyhälle Klemensille, noin vuonna 101 kuolleelle Rooman piispalle, joka siten oli 3:s tai 4:s paavi. Saattaa olla, että suojelupyhimyksen nimissä siunattu kirkko oli yhteydessä Oslon varhaisimpaan kaupunkikehitykseen. Ehkä oli tärkeää rakentaa keskeiselle paikalle kirkko merenkulkua ja kauppaa silmällä pitäen. Keskiaikaisessa latinankielisessä julkaisussa kirkko mainitaan datiivimuodossa Cleme(t)z kirkiu tai Kleme(t/d)z kirkiu, josta sen nykyinen kaksinainen norjankielinen nimi johtuu.
 |
| Klemensin kirkon rauniot Kanslersgatalla Gamle Oslossa (Kuva: M. T. Meijer) |
Keskiaikainen kaupunki
Oslon maantieteellinen sijainti määritteli sen aseman jo varhain taloudellisena keskuksena, ja se oli Itä-Norjan tärkein satama- ja markkinapaikka. Taloudellisen merkityksen vuoksi myös uskonnollinen eliitti keskittyi sinne. Kirkkoja alettiin rakentaa 1000-luvun alussa, aika ajoin kuninkaat pitivät siellä hallintoaan, joka viimein vakiintui Kongsgårdeniksi, paikalliseksi vallan keskukseksi. Norjan kirkon synnyttyä Oslosta tuli Itä-Norjan piispanistuimen pääpaikka. Itäisen piispankirkon toiminta keskitettiin vuonna 1100-luvun lopulla roomalais-katolilaiseen Pyhän Hallvardin kirkkoon, josta tuli kaupungin ensimmäinen tuomiokirkko. Pian sen lähelle rakennettiin piispankartano, linnoitettu residenssi, jota on myöhemmin verrattu kooltaan ja sotilaalliselta merkitykseltään Kuninkaankartanoon (Kongsgården). Samaan yhteyteen kuului myös dominikaanien Olavin luostari, jota alettiin rakentaa vuonna 1239. 1200-luvulla kaupunkiin tai sen välittömään läheisyyteen rakennettiin viisi kirkkoa, kaksi luostaria ja vielä luostari Hovedøyan saarelle.
 |
| Kuninkaankartanon raunioita (Kuva: M. T. Meijer) |
Oslon Kongsgården oli keskiajalla hallitsijakuninkaan asuinpaikka. Rakennuskompleksi sijaitsi Pyhän Marian kirkon itäpuolella. Muinoin paikalla oli ollut rengasmainen puolustukseen varustettu rakennelma, jonka esikuvina olivat englantilaiset ja ranskalaiset mallit (ns. Motte-and-bailey). Varsin yksinkertaisena rakennelmana se muodosti maa-aineksista, esimerkiksi sorasta rakennetun suojan, jota ympäröi vallihauta. Vallin sisään jäi pieni määrä puurakennuksia. Todennäköisesti puolustusjärjestelmä oli rakennettu Harald Ankaran aikoihin, sillä paikalta on löydetty kolikoita, jotka ovat vuosilta 1040 - 1060.
 |
| Motte and bailey -tyylinen linnoitusrakennelma Schlösslesberg (CC BY-SA 3.0) |
1200-luvulla paikalle rakennettiin uusi entistä suurempi ja vahvempi rakennus, jonka ympärille pystytettiin muureja ja jonka materiaalina käytettiin kiviä ja tiiltä. 1260-luvulta säilynyt Bergenin Håkonshallen edustaa tätä samaa kuninkaallista arkkitehtuuria. On arveltu, että rakennelma on jo Haakon IV:n hallituskaudelta vuoden 1223 kaupungin palon jälkeen, mutta todennäköisesti se on kaupungin vuoden 1254 tulipalon jälkeen rakennettu ja rakentajana olisi ollut Haakon V.
 |
Piirrosluonnos keskiaikaisen Oslon hallintokeskuksesta, Pyhän Marian kirkko ja Kuninkaankartano 1300-luvulla. Yksityiskohta museoalueen opastaulusta, Karl Fredrik Kellerin piirros. (Kuva: M. T. Meijer) |
Maunu VI Lainlaatijan (1257 - 1280) kuoleman jälkeen valta jaettiin hänen kahden poikansa Eirikin ja Haakonin kesken. Eirik oli koko maan muodollinen hallitsija, mutta hänen veljellään Haakonilla oli todellinen valta, sillä herttuana hän sai hallittavakseen itsenäisen herttuakunnan. Kun Eirik kuoli vuonna 1299 ilman poikia, Haakonista (Haakon V) tuli koko maan kuningas. Hän asui Oslossa, ja kun hän teki kaupungista valtakuntansa pääkaupungin vuonna 1314, hän päätti, että valtakunnan sinetti tuli säilyttää liittokanslerin eli maan hallintopäällikön kansliassa. Kanslerin virka oli kiinteässä yhteydessä kuninkaalliseen kappeliin, Marian kirkkoon ja papistoon, jotka olivat kuninkaallisen hovin vieressä Alnajoen suulla.
1000-luvun alussa ranta oli maankohoamisen seurauksena nykyistä paljon sisempänä. Ensimmäinen kirkko kyseiselle paikalle oli rakennettu noin vuoden 1050 paikkeilla. Haakon V rakennutti Marian kirkon vuonna 1300 - kuninkaan privilegiokirje on päivätty 22.6.1300 - meren rantaan niemelle, joka nykyään on nimeltään Tenerife. Tästä lähtien Oslo oli useimmiten kuninkaan asuinkaupunki, olkoonkin että vuosina 1300 - 1905 hallitsijat viipyivät vain harvoin pitkiä aikoja Norjassa. Norjalaisen historioitsijan Hans Jacob Orningin mukaan Oslo oli pohjimmiltaan norjalainen kaupunki. Norjan perustaja Harald Kaunotukka (872 - 931) oli ensisijaisesti rannikkoalueiden (Westland) kuningas, kun taas historiallinen Viken alue Oslon vuonon ympäristössä oli todennäköisesti tanskalaisten hallussa. 1000-luvulla Sarpsborg ja Oslo olivat sotilaallisia etuvartioita Ruotsia vastaan. Itä-Norja oli aina 1100-luvulta 1300-luvulle varsin löyhästi liitetty osa kuningaskuntaa.
 |
Marian kirkon rekonstruktio ja rauniot, Middelaldersparkenin museoalue (Kuvat: M. T. Meijer) |
Kuninkaan rakennustoiminta omalla asuintilallaan Kuninkaankartanossa ja Pyhän Marian kirkossa edistivät kaupungin muuttumista entistä tärkeämmäksi vallan keskukseksi, ja ne vaikuttivat muun kaupungin kasvuun. Sekä keskiaikaisen kuninkaan kartanon että kirkon rauniot sijaitsevat nykyään Middelalderparkenissa (Keskiajan puisto). Kaupungin rakennuskanta oli pääsääntöisesti vielä tiheään rakennettuja yksikerroksisia hirsitaloja. Vähitellen alettiin rakentaa myös kaksi- ja kolmikerroksisia puutaloja sekä joitakin kivitaloja. Kuitenkin kuninkaan ja Oslon piispan monumentaaliset asuintalot tiloineen ja useat kivikirkot olivat näkyvästi hallitsevia kaupunkikuvassa.
Kaupungin väkiluku pysyi sangen pienenä. Sydänkeskiajalla se kasvoi 2 000 asukkaasta 3 500 asukkaaseen. Se oli huomattavasti pienempi kaupan keskus kuin Bergen, joka oli kooltaan kaksin - kolminkertainen. Kuitenkin Haakon V Maununpoika oli oman aikansa merkittävä eurooppalainen prinssi, joka oli kansainvälisesti suuntautunut ja jolla oli huomattava poliittinen valta. Samalla Oslosta tuli selkeästi kuninkaallinen keskus. Pyhän Marian kirkon rakennuttamisen ohella hän tuki fransiskaaniluostarin rakentamista alueelle, jossa sijaitsevat Gamlebyn (Vanha kaupunki) kirkko ja Oslon kaupungin sairaala nykyään.
Kirkkojen ja luostareiden perustaminen merkitsi maaomistuksen keskittymistä hengelliselle luokalle (papistolle ja munkeille), ja katolisella kirkolla oli suuri merkitys taloudelliselle kehitykselle aina vuoden 1348 ruttoepidemiaan saakka. Hovedøyan luostarin saamien lahjoitusten avulla kirkko pystyi hankkimaan laajoja maa-alueita itse Oslon kaupungin alueelta. Arkeologiset löydöt ovat paljastaneet keskiaikaisia teitä, katuja ja puolustusmuureja, jotka sijaitsivat useita metrejä nykyisten katutasojen alapuolella.
 |
| Hovedøyan luostarin rekonstruktio (Public domain) |
Haakon V:n valtakaudella (1299 - 1319) keskiaikainen Oslo eli kukoistuskauttaan. Kuninkaan hallintokaudella alettiin rakentaa puolustusjärjestelmää, Akerhusin linnoitusta, mikä seurauksena Osloa alettiin pitää yleisesti pääkaupunkina. Haakon V oli myös ensimmäinen hallitsija, joka asettui pysyvästi asumaan kaupunkiin. 1200-luvun lopulla Rostockin hansakauppiaiden asettuminen Osloon vahvisti entisestään sen asemaa.
Musta surma saapui kaupunkiin vuonna 1349. Lukuun ottamatta Suomea ja Islantia ja niiden markkinapaikkoja, Oslo kärsi muiden Euroopan kaupunkien lailla valtavasti epidemiasta kaupankäynnin ja kansainvälisten suhteiden romahtamisen myötä. Kaupungin selvittyä rutosta saksalaiset kauppiaat saivat yhä suuremman määräysvallan halliten ulkomaankauppaa aina 1500-luvun alkuun saakka.
 |
| Haakon V:n hautapaikka Marian kirkon kuorissa (Kuva: M. T. Meijer) |
Pyhän Hallvardin tuomiokirkko, Pyhän Olavin luostari ja piispankartano
Olavi Kyrren tullessa kuninkaaksi vuonna 1066, hän jakoi maan kolmeen Nidaroksen, Seljan (sittemmin Bjørgvin) ja Oslon hiippakuntaan. Sen vuoksi jokaiseen kaupunkiin rakennettiin katedraalikirkko piispan pääpaikaksi. Sana katedraali tulee latinasta, cathedra, joka tarkoittaa piispanistuinta.
Pyhän Hallvardin tuomiokirkko (St. Hallvards katedralen) rakennettiin 1100-luvulla Gamlebyenille eli Oslo Torgelle (nyk. Bispegaten ja Oslogaten kulma), jossa se toimi katolilaisuuden jälkeen luterilaisena kirkkona aina noin vuoteen 1655. Kirkon oletetaan rakennettu kuningas Sigurd Jerusalemissakävijän toimesta vuoden 1100 ristiretken jälkeen. Katedraali oli yli 500 vuotta tuomiokirkko, jossa tapahtui kuninkaan kruunaaminen, kuninkaalliset häät ja jonne myös pääosa hallitsijoista haudattiin. Se oli myös yksi tärkeimmistä pyhiinvaelluskohteista Skandinaviassa.
Kirkko sijoittui kukkulalle Oslon torin itäpuolelle. Kirkko oli Norjan ensimmäinen romaaninen (normanninen) basilika keskitorneineen ja poikkilaitoineen. Se omistettiin Oslon suojelupyhimykselle Hallvardille, jonka hopealla koristeltu arkku oli asetettu korkealle alttarille. Sen kannessa oli kuvattuna pyhimyksen tunnukset nuolet ja myllynkivi. Hallvardilla uskottiin olevan parantava voima. Sen vuoksi pyhimysjäänteistä tuli tärkeä kohde keskiajalla ja kirkko oli tärkeässä asemassa pyhiinvaelluskirkkona.
Joskus on epäilty, että kirkon epätavallinen sijainti pohjoisessa on johtunut siitä, että koska hautausmaa alun alkaen oli tarkoitettu yhteiskunnan merkkihenkilöiden ja eliitin viimeiseksi lepopaikaksi, oli hautausmaan paikka etelässä. Kirkko valmistui viimeistään keväällä 1130, jolloin kuningas Sigurd Jerusaleminkävijä kuoli ja haudattiin kirkon eteläiseen kuoriseinään. Vuonna 1337 kirkko paloi ja kunnostettiin pian entiselleen. Vuonna 1339 Sigurindin poika, kuningas Maunu Sokea haudattiin isänsä viereen. Tuomiokirkon ensimmäinen piispa oli Koll Torkellson, Peter tai Vilhelm.
Paavin lähettiläs englantilaisen kardinaali Nicolas Breakespearen - sittemmin paavi Hadrianus IV - aloitteesta Pyhän Hallvardin katedraalit ja muut skandinaaviset katedraalit alistettiin Rooman alaisuuteen. Samalla kardinaali esitti, että Oslossa ja muissa norjalaisissa hiippakunnissa pitäisi olla tuomiokapituli ja katedraalikoulu. Viimeistään vuonna 1157 tuomiokirkko ja -kapituli piispanvaltoineen oli täysimääräisesti voimassa. Ristiveljet eli pappiskollegio hoiti kirkon liturgiatyötä ja useita alttareita, joita kerrotaan olleen liki 20. Papistolla oli oma asema ja privilegiot. Hallvardin kirkko oli koko keskiajan Oslon ja Itä-Norjan arvostetuin yhteiskunnallinen instituutio.
Keskeisiä kuninkaita, joka haudattiin tuomiokirkkoon, oli Inge Koukkuselkä vuonna 1161 ja tämän velipuoli Orm vuonna 1184. Katedraalikoulu aloitti toimintansa vuonna 1153 ja se toimi alun perin pappiskouluna, jonka opetus tapahtui latinaksi.
 |
Rekonstruktio Pyhän Hallvardin tuomiokirkosta. Museoalueen opastaulu (Kuva: M. T. Meijer) |
1200-lukua voi pitää kuohuvana ja levottomana vuosisatana Oslon historiassa. Vallanhimoisen piispan Nikolas Arnessonin valtakaudella piispakuntaa laajennettiin kakkoon rakennuttamalla suojaksi uusi linnoitus ja myöhemmin linnoitusmuuri, joka vuonna 1300 rajoitti koko piispakunnan, joka antoi nimen Oslon piispakunnalle. 21. huhtikuuta 1240 käytiin dramaattinen taistelu Hallvardin tuomiokirkon ympäristössä. Taistelussa ratkaistiin kuningas Haakon IV Haakoninpohjan "Haakon Vanhan" (1217 - 1262) kannattajien (ns. birkebeinerit) ja herttua Skule Bårdssonin kannattajien välillä, joka päättyi kuninkaan joukkojen murskavoittoon ja Vårbelg - Baglersin liiton päättymiseen. Taistelu merkitsi 180 vuotta kestäneen sisällissodan päättymistä.
1260-luvulla katedraalia laajennettiin goottilaisella kuorilla. Tämän jälkeen Pyhän Hallvardin tuomiokirkko oli maan toiseksi suurin kirkko Nidarosin katedraalin jälkeen. Kuningas Haakon IV haudattiin kirkkoon vuonna 1270, ja hänen hautajaisensa olivat viimeiset kuninkaalliset hautajaiset, sillä kuninkaalliseksi kirkoksi tuli Marian kirkko. Kirkonmiehet ja muut yhetiskunnallisesti tärkeät henkilöt haudattiin edelleen katedraaliin tai sen hautausmaalle.
Tapahtumatäytteisenä vuonna 1299 Haakon Maununpoika, josta oli tuleva kuningas Haakon V vihittiin kirkossa veljentyttärensä Eufemian kanssa näyttävien itämaisten esikuvien mukaisesti. Pian tämän jälkeen hänen veljensä Eirik kuoli ja nuori herttuapari kruunattiin Norjan kuninkaaksi ja kuningattareksi 1. marraskuuta 1299 oletettavasti Hallvardin kirkossa.
Kuningasparin vihkiäisiä ja kruunajaisia Pyhän Hallvardin kirkossa on pidetty kuningas Haakon V:n tietoisena strategiana maan pääkaupungin siirtämiseksi Osloon ja prosessi sinetöitiin 15 vuotta myöhemmin, kun kuningas antoi luvan kesällä 1314 provostilleen luvan käyttää kuninkaallista sinettiä. Näin kuninkaan provostista tuli "ikuisiksi ajoiksi" hänen valtiokanslerinsa. Kirkon ja Hallvardin katedraalin maaomaisuus laajeni 1300-luvulla. Piispa Eysteinin maarekisterin mukaan noin vuodelta 1390 Oslon tuomiokirkolla oli 731 maatilaa, joista 235 sijaitsi Romerikessa (nyk. Oslon ulkopuolella olevat alueet, kuten Lillestrøm, Lørenskog, Rælingen ja Jessheim).
Vuonna 1389 Norjan kuninkaaksi tuli Eerik XIII Pommerilainen (1389 - 1442). Norjan kuninkaana hänet tunnetaan Eerik III:na, ja hänet voideltiin ja kruunattiin virallisesti vuonna 1392 todennäköisesti Pyhän Hallvardin kirkossa.
Uskonpuhdistus (1537) ei viime kädessä muuttanut Hallvardin kirkon aikaisempaa asemaa. Valta siirtyi lännen latinalaisen kirkon piispalta luterilaisen superintendentin (piispan) käsiin ja kirkko muutettiin protestanttiseksi. Muutoin katedraalikappeli ja katedraalikoulu säilyivät ennallaan. Vuonna 1567 kirkko paloi taas kerran, mutta se rakennettiin uudelleen. Vanhin maalaus kirkosta on vuodelta 1594, jonka reliefin Gert van Egens ikuisti Fredrik II:n sarkofagiin. Niin sanotut Oslon humanistit tai Østlandin humanistit kuuluivat katedraalikoulun oppineiden piiriin vuosina 1580 - 1610.
Hallvardin hautausmaa oli kirkon yhteydessä, ja se sijoittuu pääosin katedraalin eteläpuolelle. Noin vuodelta 1130 vuoteen 1639 se oli Oslon ja koko Itä-Norjan kunniahautausmaa. Paikalle on haudattu piispoja, tavallista kansaa ja aikansa merkkihenkilöitä niin miehiä kuin naisia. Kaikkein arvostetuimmat haudattiin kirkkoon, kuten myös kuninkaat.
 |
| Hallvardin kirkon rauniot (Kuva: M. T. Meijer) |
Vuonna 1239 perustettu Pyhän Olavin luostari oli ensimmäinen dominikaanien luostari Norjassa. Se oli toiminnassa 198 vuotta, kunnes se hylättiin uskonpuhdistuksessa ja tuhottiin myöhemmin. Luostarin sijainti oli keskeisellä paikalla Hallvardin tuomiokirkon pohjoispuolella. Paikalla oli ollut jo aikaisemmin Pyhän Olavin kirkko, jonka paikalle rakennettiin uusi suurempi kirkko luostarin myötä.
 |
| Pyhän Olavin luostarin raunioita (Kuvat: M. T. Meijer) |
Poikkeuksellisesti luostarin muut rakennukset sijaitsivat kirkon pohjoispuolella, mitä on pidetty epätavallisena ratkaisuna muihin ajan luostareihin verrattuna. Luostari oli ensimmäisiä tiilistä rakennettuja rakennelmia Norjassa.
 |
| Pyhän Olavin luostarin rekonstruktio (noin v. 1350), Minneparkenin museoalue (Kuvat: M. T. Meijer) |
Itäsiiven tiiliholvi ja seinämaalaukset ovat säilyneet parhaiten. Raunioalue ulottuu aina nykyiselle Minneparkille asti. Keskiaikaisista raunioista luostarin alue on yksi parhaiten Norjassa säilyneitä. Viimeisten 1950-luvulla tehtyjen kaivausten ja niistä saatujen dokumenttien myötä alueella tehtiin myöhemmin erilaisia restauraatiotöitä.
 |
Nidarokseen on 643 km (Kuva: M. T. Meijer) |
 |
Oslon piispankartano (Kuva: M. T. Meijer) |
Piipankartano (Oslo bispegård) eli piispanistuin sijaitsi Pyhän Olavin luostarin vieressä. Nykyinen rakennus on osittain peräisin 1600-luvulta. Alkuperäinen rakennus vaurioitui pahasti vuoden 1523 ruotsalaishyökkäyksessä ja se oli määrä purkaa uskonpuhdistuksen jälkeen, mutta ensimmäiset luterilaiset piispat asuivat siellä edelleen. Vuonna 1554 rakennus siirtyi yksityisomistukseen ja piispan uutta kartanoa suunniteltiin rakennettavaksi Olavin luostarin itäsiipeen. Piispa muutti kuitenkin hylätyn luostarin tiloihin ja itse taloa alettiin rakentamaan vasta vuonna 1624.
 |
| Aikakauslehtikuvitusta piispankartanon kellarista vuodelta 1860 (Public domain) |
VUODET 1350 - 1624
Musta surma ja muut kulkutaudit, tuhoisat tulipalot sekä Oslon poliittisen merkityksen väheneminen Norjan solmittua valtioliiton Ruotsin ja Tanskan kanssa uskonpuhdistuksen edellä johtivat kaupungin rappeutumiseen. Väkiluku laski, ja viimein ainoa käytössä ollut kirkko oli Hallvardin katedraali.
Hovedøyan luostari hajotettiin vuonna 1532, ja Akershusin päällikkö Mogens Gyldenstierne heitti apotti Hans Andersenin vankityrmään, koska tämä oli tukenut vuonna 1523 vallasta syöstyä kuningas Kristian II:sta, joka oli yrittänyt palata takaisin valtaistuimelle. Luostari ryöstettiin ja poltettiin. Myöhemmin se purettiin kokonaan ja sen maa-alueet otettiin kruunun haltuun. Raunioista siirrettiin kiviainesta seuraavina vuosisatoina linnoituksen rakennustöihin.
Tanskan vallan vahvistuessa kaupungin merkitystä vähensi myös vuonna 1537 tapahtunut uskonpuhdistus, joka mursi katolisen kirkon hengellisen ja sen myötä taloudellisen aseman. Käytännössä Oslo menetti pääkaupunkistatuksensa ja siitä tuli provinssi, kun kuningas ja keskushallinto oli siirtynyt Kööpenhaminaan. Kuitenkin monet tärkeät virkamiestoiminnot jäivät kaupunkiin, kuten valtion kanslerin toimisto, valtiopäivät ja erilaiset kunnianosoitukset kuninkaalle ja hoville kokoontumispaikkoineen. Muista tärkeistä instituutioista rahapaja säilyi Akerhusissa, joka oli edelleen tärkeä sotilaallisena ja kirkollisena keskuksena. Akerhusin lääninkerra edusti maan tärkeintä virkamiestä ja oli toisinaan kuninkaan sijaisena, "valtionhaltijana" (stattholder). Kirkon menetettyä asemansa linnoituksesta tuli myös kaupungin finanssikeskus ja kaupungin suurin työpaikka.
Koko 1500-luvun kaupungin väkiluku pysyi pienenä. Se ei koskaan ylittänyt 4 000 asukasta. Näin ollen se oli samaa luokkaa kuin Suomen Turku, joka oli Ruotsin toiseksi suurin kaupunki vielä 1500-luvulla. Ja kuten keskiaikainen Turku pääsääntöisesti puutaloista rakennettu kapeakatuinen Oslo oli erittäin arka tulipaloille, jotka polttivat aika ajoin kaupunginosia maantasalle. Niitä on arvioitu olleen yhteensä 14 koko vuosisadan aikana - ja monet ruttoepidemiat verottivat väestökatoa lisää. Vuonna 1567 ruotsalaiset sotilasjoukot hyökkäsivät Osloon Pohjoismaiden niin sanotun seitsenvuotisen sodan aikana. Kaupunki paloi maantasalle hyökkääjien toimesta, mutta myös oman väestön poltetun maan taktiikkana lääninherra ja kuvernööri Chrusten Munkin johdolla. Sitten estettiin ruotsalaisia saamasta leiripaikkaa Akerhusin linnoituksen piirityksen aikana. Kaupunki rakennettiin aina uudelleen vanhoille tonteille vielä vuoden 1611 palon jälkeen.
Vuoden 1624 suurpalo takia Kristian IV siirsi kaupungin Akerhusin linnoitukseen. Kuninkaan määräyksellä kiellettiin rakentamasta uusia taloja paloalueelle, kaupungin maa-alueet muutettiin maatalousmaaksi (ns. Oslon navetta), josta toimitettiin ruokatarvikkeita ja eläinrehua Akerhusin linnoitukseen.
Vanhimmat rakennukset
Lukuun ottamatta julkisia rakennuksia, kirkkoja, luostareita, linnoituksia tai kuninkaan tiloja rakennuksineen, miltei kaikki keskiaikaiset yksityisten talot ja niiden muut sivurakennukset oli rakennettu puusta. Kaupunki on palanut lukuisia kertoja eikä asuintaloja tai muita vastaavia ole säilynynyt ennen 1600-lukua.
Ainoa keskiajalta täysin säilynyt rakennus on Gamle Aker kirke (Vanha Akerin kirkko), joka on 1100-luvulta. Se on siten Oslon vanhin rakennus. Sitä kutsutaan myös Borgantingsloveniksi yhtenä muinaisen Vikenin kuudesta kreivikunnan kirkosta. Aluksi kirkko kuului Aker-tilalle, mutta vuosina 1186 - 1587 se joutui Nonneseter-luostarin omistukseen. Myöhemmin se kuului muun muassa Akerhusin linnoituksen seurakunnan piirin. Kirkko sijaitsee nykyisin Akerbergiksi kutsutulla kukkulalla.
Alkuperäinen sijaintipaikka oli keskellä maaseutua Oslon keskiaikaisen kaupungin ulkopuolella. Kooltaan kirkko ei ole yhtä suuri kuin kaupungin keskiaikainen tuomiokirkko, mutta se jäljittelee arkitehtuuriltaan tätä. Keskiajalla kirkko sijaitsi kulkueiden risteyksessä. Sen itäpuolella oli Akerselvan (Akerinjoki) ylittävä, kaupunkiin vievä silta ennen kuin 1600-luvulla rakennettiin uusi silta Vaterlandin kautta.
Aikaisemmin kirkosta käytettiin nimitystä Akers kirjka. Se oli yksi kuudesta muinaisen Vikenin kreivikunnan kirkosta. Kyseiset kreivikunnan kirkot olivat luultavasti varhaisia kirkkopaikkoja, jotka syntyivät 800 - 1100-luvuilla lähetystyön seurauksena. Akerin kirkon kaltaiset "lääninkirkot" säilyttivät asemansa alueen tärkeimpinä kirkkoina, joita aina tarvittaessa rakennettiin lisää kyläyhteisöiden tarpeisiin.
 |
| Kuva: M. T. Meijer |
LÄHTEET
Wikipedia på norsk: Oslos historie https://no.wikipedia.org/wiki/Oslos_historie
Kommentit